Joulurauhaa!

Nyt koittaa jälleen se hetki vuodesta kun kaikki rauhoittuvat hetkeksi. Kiireet katkaistaan vaikka väkisin, ja kukin keskittyy Joulun viettoon omilla tavoillaan. Traditioita on monenlaisia, mutta pääasia että joulurauha laskeutuu maan ylle.

Samalla se saa laskeutua myös hetkeksi metsän eläimille. Monin paikoin julistettava metsän eläinten joulurauha, ja joulun ajan metsästysrajoitukset, ovat ehkä paras tapa osoittaa sitä, miten kunnioitamme myös metsän eläimiä ja luontoa. Vaikka perinne on suht nuori, eikä sille ole mitään varsinaista lain tai muun vastaavan säädöksen perustetta, kertoo se kuitenkin metsästäjien omaehtoisesta etiikasta.

Mekin vain haluamme että luonnolla on hyvä olla.

Täytetään siis tänään ruokinnat, lintulaudat ja laitetaan loukut hetkeksi kiinni. Keskitytään kaikkien maan päällä kulkevien keskuudessa joulun viettoon ja nautitaan itsekin rauhan laskeutumisesta sydämiin!

Vastuullisen Eränkäynnin osalta ensimmäinen vuosi tulee pian myös päätökseensä. Vaikka paljon visioista on jäänyt vielä toteuttamatta, ensimmäinen vuosi on jo tuonut hankkeellemme niin hyvän vastaanoton että olemme nöyrän kiitollisia. Keskustelut ja palaute jota olemme saaneet, ovat lämmittäneet sydämiämme koko vuoden.

Siksi tarkoitus on luonnollisesti jatkaa myös vuonna 2020. Konsepti tulee olemaan edelleen perusrungoltaan sama, tämä blogi jatkaa elämäänsä mutta aktiivisempana. Olemme saamassa mielenkiintoisia vieraskynäilijöitä ja tulemme itsekin panostamaan entistä enemmän eränkäynnin tulevaisuuteen. Lyijykiellot ynnä monet muut uhat vaativat edelleen että osoitamme entistä aktiivisemmin olevamme vastuullisia toimijoita ja elämäntapamme olevan edelleen yksi tärkeä luontosuhteen ylläpitämisen muoto.

Tähän työhön ovat edelleen sitoutuneet tutut kumppanit, ja saammepa joukkoomme myös yhden uuden toimijan. Trofee.fi on Victor Kalmarin muutaman vuoden pyörittämä metsästysmuistojen tekemiseen erikoistunut yritys. Vaikka sanalla ”trofee” on nykyään monenlaisia kaikuja, on Victorilla asiaan hieno ja hankettamme tukeva näkökulma. Se kiteytyy Trofee.fi sloganissa: Tarina, Muisto, Trofee.

Tuossa sloganissa on kolmella sanalla kerrottu se, mitä mekin haluamme sanoa. Sarvet seinällä eivät ole voitonmerkki, vaan niiden taakse voi kätkeytyä paljon omistajalleen merkittäviä tarinoita. Jos esimerkiksi metsästäjä vuosien sairastelun päätteeksi on lopulta kuntoutunut niin hyvin että on vihdoin päässyt taas metsään, voi huonommissakin sarvissa seinällä kiteytyä suuri selviytymistarina. Jotakin jolla on elämää suurempi merkitys kyseiselle ihmiselle.

Nämä ovat juuri niitä syitä miksi moni meistä tätä elämäntapaa suosii. Aika luonnossa tarjoaa meille monia tarinoita, niitä joista linkittyy pikkuhiljaa myös meidän itsemme tarina. Näemme elämämme polun vain katsomalla taaksepäin, ja muistot ovat niitä pisteitä joita yhdistämällä tarinamme muodostuu. Joillekin nämä muistot kertyvät muista kokemuksista, meille metsästäjille tapahtumista harrastuksemme parissa.

Vastuullisen Eränkäynnin polku muodostuu ensi vuonnakin neljästä eri etapista: Riittävistä riistakannoista, luontosuhteen ylläpitämisestä, riittävästä tietotaidosta sekä metsästykseen liittyvistä muistoista. Niiden parissa tulee myös Premium Tour 2020 kiertämään, alkaen 15.4. Hyvinkäältä. Sen jälkeen Vastuullinen Eränkäynti onkin Kuopiossa Savon Erätaika 2020-messuilla omalla osastollaan, mukana tietenkin NorDis Oy, Teuvo Louhisola Oy, Mitsubishin autot, Continentalin renkaat sekä muut kumppanimme.

Premium Tour 2020 kiertää muuten edelleen tutulla konseptilla, eli puhumme vastuullisen eränkäynnin teemoista ja esittelemme uusia tapoja kehittää metsästäjän tietotaitoa. Samalla esittelemme luonnollisesti kumppaneidemme tuotteita, ja annamme uusia ajatuksia esimerkiksi ampumaharjoitteluun. Tulemme viemään teidän ensi vuonnakin radoille, joilla on ”hyvä pöhinä” ja joille haluamme antaa huomiota. Siksi esimerkiksi Oulun Ruutikankaan rata tulee nyt osumaan kierroksellemme. Sinne päädymme lenkin lopuksi 30.6.

Kierroksella käymme jälleen 10 eri paikkakunnalla, ja nyt tuohon väliin tulee mahtumaan myös kaksi erikoistapahtumaa. Niistä lisää tammikuun alussa, kun julkistamme vuoden 2020 kalenterin.

Nyt Joulun rauhaa sekä kaikille maassa hyvä tahto!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *