Metsästysvuosi alkaa olemaan jo siinä vaiheessa, että voi alkaa jo palaamaan kauden varrella syntyneisiin erämuistoihin.
Nyt kun kanalinnustus on päättynyt Lappia lukuunottamatta muualla maassa, olisi tietenkin monta hyvää syytä vähän tarkastella miten homma oikein nyt meni? Miten uudet metsästysajat ja todellinen paikallinen kanta korreloivat oikeasti toisiinsa, kuinka tiheästi niihin lintuihin nyt oikein törmättiinkään?
Jätetään nyt kuitenkin riistapolitiikka ja kannat hetkeksi sivuun. Keskitytään ensin mieluummin siihen mitä riittävät riistakannat voivat elämystasolla tarjota yksittäiselle metsästäjälle. Metsästyskulttuurimme on koko ajan vahvemmin kehittynyt siten ettei riistan liha ja saalis enää ole tärkein asia. Metsästyksen mielekkyyttä arvioidaan paljon kokonaisvaltaisemmin, ja muutkin arvot nousevat esiin.
Siksi on jotenkin hykerryttävän hienoa kun tälläkin kaudella on sosiaalisen median metsästäjä-ryhmissä päässyt näkemään nuorten ja varsinkin naismetsästäjien iloa kun se ensimmäinen riistaeläin on saatu vihdoin eräksi. Vaikka tuo eläin varmasti riistaruoaksi lautaselle päätyykin eli perinteinen suomalaisen metsästyksen tavoite toteutuu, on näiden tuoreiden metsästäjien kasvoilta luettavissa paljon muutakin. Paljon sellaista jolla voi olla henkilölle itselleen todella ratkaisevia merkityksiä. Uuden harrastuksen aloittaminen on voinut esimerkiksi olla korkean kynnyksen takana, ja kun vihdoin resurssit ovat mahdollistaneet harrastuksen aloittamisen, kiteytyy ensimmäiseen onnistumiseen ehkä paljon helpotustakin.
Voi olla että tuore metsästäjä on koko kesän käyttänyt paljon aikaa ja energiaa oppiakseen ampumaan riittävän hyvin. Varsinkin jos on aloittelevasta naismetsästäjästä kyse, tiedämme että rima itselle on ollut todella korkealla. Kun se ensimmäinen riistaeläin sitten saadaankin saaliiksi tilanteen päättyessä täydellisen eettiseen riistalaukaukseen, on helpotus ja onnistuminen moninkertainen verrattuna esimerkiksi kokeneemman metsästäjän vastaavaan tilanteeseen. Nykyisessä ajassa tietyt vaatimukset korostuvat ja ihmiset haluavat onnistua heti, joten kesällä on ampumaradalla varmasti koettu melkoisia paineita kun haulikkoa on sovitettu ja lentoonammunnan saloja opeteltu.
Jos tuohon ensimmäisen riistalaukauksen hetkeen on päädytty muutenkin pitkän tien kautta, alkukesän lupamyynnin jännityksestä ja sopivan mökin löytämisestä alkaen, kiteytyy hetkeen myös metsästyksen ulkokehällä olevia asioita. Matkalle on aina mukava lähteä ja varsinkin suunnitella sitä, oli tekosyy ja kohde sitten mikä tahansa. Varustelistat ja hankinnat ovat aivan olennainen osa rituaalia monelle.
Jos tapahtumapaikalle on vielä ajettu satoja kilometrejä kotimaamme maisemia katsellen ja kävelty jokunen kilometri pohjoisen Suomen erämaita ihmetellen, aletaan lähestymään jo sitä draaman kaarta joka tekee metsästyksestä yhden parhaista luontokokemuksista. Niin kokonaisvaltaista kokemusta se tarjoaa.
Muistan itse hyvin sen hetken, kun pitkään haaveiltu ensimmäinen riekonmetsästysreissu pohjoisimpaan Lappiin, sinne tuntureiden kupeelle toteutui. Muistan hyvin sen hetken kun nuori, peruskoulutuksen läpi käynyt lintukoira otti ensimmäisen seisontansa ruskasta keltaisena hehkuvan vaaran rinteellä. Muistan todella hyvin sen hetken, kun paikoilleen jämähtänyt koira sai sydämen todellakin jättämään sen klassisen lyönnin väliin. Se hetki, kun avanssin päätteeksi koivikosta nousi ilmaan ensimmäinen itse livenä todistettu riekkopoikue ruskeanvalkoisena ryppäänä on painunut muistiin ikuisiksi ajoiksi. Ja varsinkin se hetki, kun koira luovuttaa vielä lämpimän pohjoisen eränkäynnin helmen käteeni… Se on yksi 30-vuotisen metsästysuran kohokohdista.
Noita ”ensimmäisiä” tilanteita ja niihin liittyviä elämyksiä on toki vaikea toistaa, mutta onneksi niihin voi aina tällä tavalla palata. Muistot pysyvät ja nousevat aina uudestaan esiin sopivissa tilanteissa.
Onneksi voimme myös aina siirtää näitä asioita toisille, ja viedä aina uusia metsästäjiä kokemaan samoja asioita. Itselle ensimmäisen riekon esiin tuomat tunteet muistuivat hyvin mieleen kun pääsin tänä syksynä katsomaan onnistumisen ja helpotuksen sekaista hymyä uuden metsästäjän kasvoille, sillä hetkellä kun hän piti ensimmäistä riekkoaan käsissään. Siellä kylmän ja harmaan jängän reunalla tapahtui taas ehkä jotakin sellaista mystiikkaa joka toivottavast kantaa voimaannuttavana muistona elämän loppuun asti. Siellä tapahtui sitä taikaa joka on eränkäynnin kokonaisvaltaisena luontoharrastuksena tuottamaa elämystä parhaimmillaan.
Tällaiset hetket ja niiden meille rakentamat kokemukset ja muistot ovat yksi suuri syy palata myös alussa mainittuun riistapolitiikkaan. Jos ei ole kestäviä riistakantoja, ei synny myöskään eränkäynnin tuomia kokemuksia ja muistoja.
Muistellaan nyt isänpäivänäkin parhaita eräkokemuksiamme ja nautitaan niistä!
Hyvää Isänpäivää!
