Peltopyyt rosmariinilla ja tyrnillä

Raaka-aineet

  • nyljetyt peltopyyt 3-4kpl
  • voita 50g
  • 8 pientä sipulia
  • 2tl merisuolaa
  • ½ tl rouhittua valkopippuria
  • rosmariininoksia
  • 1dl tyrnimarjoja(pihlajanmarjoja) tai 1dl hyytelöä
  • 1dl vettä

Asettele nyljetyt ja puhdistetut peltopyyt uunivuokaan. Ripottele pintaan suola ja valkopippuri, lisää sipulit lohkoina sekä voinokareet. Laita jokaisen linnun päälle rosmariininoksa.

Paahda lintuja 250-asteisessa uunissa noin puoli tuntia – laske uunin lämpötila 150 asteeseen ja lisää vesi vuokaan.

Jatka lintujen kypsentämistä 150-asteessa noin tunnin ajan aina välillä paistoliemellä valellen. Vesi-voiliemi estää lintuja kuivumasta kypsennyksen aikana. Voit myös laittaa paahtovaiheen jälkeen vuoan päälle esim. folion, muista kuitenkin valella lintuja silti kypsennyksen aikana.

Marjoiksi reseptiin käyvät sekä tyrni- että pihlajanmarjat.

Peltopyy on vähärasvainen riista ja rintalihat eivät ole kovinkaan isot. Kypsennys kokonaisena ja liemellä valellen pitää lihan mehevänä.

Kypsennyksen jälkeen anna lintujen vetäytyä muutaman minuutin folion alla vuoassa ennen tarjoilua. Tarjoile linnut kokonaisina vaikka hyvän perunamuusin ja lempisalaattisi kyljessä.

Vastuullisen Eränkäynnin väki toivottaa hyvää ruokahalua !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *