Viikonloppuna valmistetaan ihanaa riistaruokaa italialaisella twistillä.
Yleensä suosin täysin kotimaisia raaka-aineita, mutta pasta aglio, olio e peperonico on ihana ja maukas lisuke, joka sopii hienosti vaikka tähän annokseen.
Valmistukseen tarvitset (2 hlölle)
- 2 teeren rintaa
- pastaa (ohjeen mukaan)
- vähintään 6 valkosipulin kynttä
- 3-4 chilipaprikaa (yleensä suosin punaisia paprikoita, mutta tällä kertaa lähikaupassamme oli vain vihreitä)
- hyvälaatuista oliiviöljyä
Syksyllä pyydetyn teeren rintalihat on sulatettu ja ne odottavat nyt paistamista.
Pilkotaan pastaa varten valkosipulin kynnet ja chilipaprikat. Palojen koolla ei sinänsä ole väliä, mutta itse pilkon melko pieniksi paloiksi, jolloin valmistus käy todella nopeasti.
Laitetaan tässä välissä pasta kiehumaan ohjeen mukaan ja pasta saa olla mieluummin al dente kuin ylikypsää.
Paistetaan pannulla teeren rintapalat, jotka maustetaan suolalla ja pippurilla. Mielestäni 2-3 minuuttia per puoli on hyvä. Teeren rintapalojen paistuessa laitetaan kattilaan noin 5 rkl oliiviöljyä ja kun se on kuumaa kaadetaan öljyn joukkoon pilkotut valkosipulin kynnet ja chilipaprikat. Pyörittele näitä paistolastalla oikeastaan koko ajan etteivät ne vain pääse palamaan.
Kun pasta on valmista ja kaada vesi pois ja lisää keitetty pasta kattilaan jossa öljyssä kuullotetut valkosipulit ja chilipaprikat odottavat. Pyörittele ainekset keskenään.
Nopeaa, helppoa ja todella maukasta!
Miten sinä valmistat ruokaa teerestä? Jos haluat jakaa reseptisi muiden kanssa niin laita suosikkireseptisi meille sähköpostiin info@vastuullinenerankaynti.fi