Kevään tulo katkaisi monen eräilijän aktiivisen harrastuksen. Majavat ja variksetkin on metsästetty ja kannanhoidon kannalta olennainen pienpetojahti on nyt toukokuussa isolta osin tauolla. Siksi tällä viikolla alkava kaurispukkijahti on monelle ampumarataharjoittelun lomassa hieno hetki.
Toki hetki on hieno myös keväisen luonnon takia. Kasvuun räjähtäneet lehdet ja raikkaan tuore lehtivihreä sävyttävät olennaisesti kevätpukkijahtia. Jotenkin sitä miettessä mieli lentää välittömästi Keski-Euroopan viljelysten äärelle. Keski-Euroopan ja Suomen kaurispukkijahdeissa on vain kaksi isoa eroa. Esimerkiksi Saksassa kauriita on kuin rusakoita meillä, ja me vasta kannan kehittymisen kautta opettelemme kauriin kannanhoitoa.
Siksi onkin hyvä palauttaa vähän mieliin minkälainen eläin kauris oikein onkaan, ja miten hoitaa kauriskantoja vastuullisesti.
Kaurishan on perinteinen suomalainen eläin. Se tosin katosi maastamme 1700-luvulle tultaessa, osin ilmaston, osin petojen myötä. -1600-luvun pieni jääkausi jatkettuna aina 1740-luvulle asti jatkuneella erittäin kylmällä ilmastosyklillä niitti yhdessä petojen kanssa Suomen kauriskannan kokonaan, toteaa Finnhuntingin Erkki Vähäkallio. -Samanlainen esimerkki löytyy myös läheltä ja lähihistoriasta sillä muutama peräkkäinen kova talvi verotti parissa vuodessa 90 % Viron ennen suhteellisen runsaasta kauriskannasta, Vähäkallio jatkaa.
Nykyinen kantamme on kehittynyt kahta kautta, eli Ruotsin puolelta pohjoisen jokilaaksoja pitkin leviten ja etelässä 1980-luvun siirtoistutusten avulla. Etelän kannat ovat siis ensin tuotu Ahvenanmaalle, sitten levitetty Varsinais-Suomeen ja siitä laji on pikkuhiljaa levinnyt varsinkin länsirannikkoa ylös. Nyt monin paikoin ihmetelläänkin jo noin 10 kauriin laumoja, ja samalla vedetään ilmaan hampaiden välistä. Monella on nimittäin mielessään kuva vastaavan kokoisesta peura- tai hirvilaumasta ruokailemassa.
Kenties sorkkaeläimistämme vahvimpana reviirieläimenä kauris saattaa antaa itsestään vääriä mielikuvia. Ensimmäinen myytti on se, että jos jossakin on hieman isompi kaurislauma, niitä olisi joka paikassa. Ei, näin ei ole. Kauris on sorkkaeläimistämme kaikkein vaateliain elinympäristön ja ravinnon suhteen ja siksi ne kerääntyvät tietyille alueille. Kauris hakeutuu viljelysten ja vanhojen metsien siirtymävyöhykkeelle koska talvella se kaipaa ison puuston vähälumisempaa suojaa. Osa kauriin katoamisesta onkin selitetty sillä, että kylmän kauden yli 50 cm lumipeite oli sille liikaa. Nyt evoluutio on saanut ne hakeutumaan myös järvenrantojen pieniin pusikoihin ja hakkuuaukeuden tiheisiin vesakoihin, aina kuitenkin tyypillisesti parhaaseen mahdolliseen suojaan. Onhan kauris ravintoketjussa jopa kettujen saalis.
Kauris myös kaipaa ravinnokseen kasvien pehmeimpiä osia ja on siten kaikkein vaateliain hirvieläimemme. Maitohorsma, mesiangervot ja sienet ovat sen menulla korkealla. Siksi se ei pärjää esimerkiksi kuivilla korsilla. Talvella laumautuminen taphtuu taas sopiville, puiden ja pensaiden versoja sopivasti kasvavalle alueelle. Lisää kauriin elintavoista voi lukea Riistakolmiot-sivustolta.
Moni on varmaan tänäkin keväänä jo päässyt seuraamaan kauriin reviirikäyttäytymistä, kuullut esimerkiksi pukkien reviirinrakentelupuuhista tai jopa nähnyt jo orastavaa kiimakisailua. Huhtikuusta syyskuuhun kestävällä jaksolla kaurispukit merkitsevät normaalia asuinreviiriään tiiviimmän kiimareviirin jonne naaraatkin vähitellen kerääntyvät normaaleilta kotialueiltaan. Urosten vahva reviirikäyttäyminen onkin toinen iso asia joka kauriissa kannattaa muistaa. Sitä jos häiritään niin kauris kaivaa kolmannen vahvan viettinsä, vaellusviettinsä ja muuttaa muualle.
Tässä siis kauriin osalta kolme sille erityisen tyypillistä käyttäytymismallia:
- Talvinen laumautuminen ravinnon vuoksi
- Kesäinen reviirikäyttäyminen
- Vaellusvietti.
Näiden asioiden huomioimisella on luonnollisesti suora yhteys myös vastuulliseen kannanhoitoon. Euroopassa kauriin ympärillä pyörii suuri metsästysmatkailun myötä maaseudulle rakentunut palveluverkosto. Kaurispukin metsästys on yksi tärkeä hyvinvoinnin tuoja esimerkiksi Puolan, Unkarin ja Saksan syrjäisemmille alueille. Siksi kaurista arvostetaan ja sen kannanhoitoon panostetaan. Metsänvartijat käyttävät monta vuotta seuratakseen alueen pukkeja, jotta valikoiva metsästys voisi tapahtua paikallista kantaa vaarantamatta. Tämä on se yksi tärkeä palanen joka Suomeen on vasta kehittymässä. Meillä kauris on niin tuore palaaja, että sen alueellisten kantojen tuntemus voi vielä monin paikoin olla vielä heikkoa.
Siksi nyt alkavaan kaurispukkijahtiin kannattaa ottaa mukaansa muutama viisauden muru:
Paikallisen kannan tuntemus on kaiken A ja O. Kevät on hienoa aikaa kulkea ja kiikaroida alueen eläimiä, ja yksi erityinen vinkki on kuvata joka vuosi alueen pukit. Edellisten vuosien kuvia seuraamalla pystyy päättelemään eri pukkien kehittymisen ja elinkaaren sekä suunnittelemaan kannanhoidon, joten optiikka avuksi ja luontoon!
Suomen kauriskannan verotus on tällä hetkelle vahvasti urospainotteista. Silti kauris kuitenkin vielä suhteellisen herkkä muutoksille pienen kannan vuoksi. Monin paikoin kauriin paluu on vasta orastavan verson tasolla, ja siksi on entistä olennaisempaa että paikallisella tasolla kannan verotus on kestävää ja pitkäjänteistä.
Valitse pukkisi oikein. Esimerkiksi keväällä nuorien tappisarvipukkien poistaminen voi ollakin iso virhe, niistä kun voi tulla seuraavien vuosien valtapukkeja. Metsästyksen pitäisikin kohdistua vanhimpiin, jo työnsä tehneisiin yksilöihin sekä poikkeavasarvisiin yksilöihin. Symmetriset, hyvin kehittyneet sarvet omaava 2-4-vuotias yksilö kannattaa ehdottomasti säästää koska sillä on potentiaali jatkaa jo tänä vuonna sukuaan, heinä-elokuun kiima-aikana.
Onko tämä pukki mielestäsi poistettava? Kommentoi tätä artikkelia! (Video: Nordic Hunting)
Paikallisessa kauriskannassa pitäisi olla koko ajan eläimiä jokaisesta ikäluokasta ja molemmista sukupuolista. Jokaisella reviirillä pitäisi siis olla se kapitaalipukki, tyypillisesti 4-6-vuotias kuusipiikkinen pukki. Sen manttelinperijänä pitää alueella kulkea myös 4-piikkisiä, tervesarvisia pukkeja, sekä seuraavan ikäryhmän nuoria tappisarvia. Näiden lisäksi alueen jäävä kanta pitäisi sisältää vähintään yhtä paljon naaraita. Kun pukki muuttuu iäkkääksi, pelkkiä suoria tappeja kasvattavaksi isoruhoiseksi ”eläkeläiseksi”, on sen aika siirtyä elinkaarensa seuraavaan vaiheeseen, eli ravinnoksi.
Kauris on hyvä lisääntymään, mutta sen kuolleisuus on myös huomattavan suurta. Esimerkiksi vasoista päätyy joka vuosi jopa 50-60 % ketun ja ilveksen suuhun. Kettukannan verotus palveleekin suoraan kauriskantaa. Liikenne on toinen joka vie varsinkin pukkikantaa joten senkin vuoksi alueella pitää aina olla ”varapukki”, eli yksilö joka pystyy heti samana vuonna ottamaan reviirin valtiaan paikan.
Kauris on hirveä ja peuraa herkempi kaikille muutoksille. Siksi kantaa pitää seurava aktiivisesti. Pedot, ilmasto ja elinympäristöjen muutokset vaikuttavat paljon rajummin kauriskantaan ja siksi se voi paikallisella tasolla kadota nopeastikin. Kauriskanta onkin koko ajan rajummassa aaltoliikkeessä kuin muut hirvieläimemme.
Yhteenvetona vielä: Kauris ei siis ole uusi haittaeläin, kuten jo nyt liikkeelle lähteneet myytit kertovat. Jokunen puutarhan kukka saattaa olla vaarassa, varsinkin jos kauris tulee ihmisasutuksen turviin suojaan pedoilta. Voihan se kuitenkin olla että hallakin ne kukat Suomen suvessa korjaa… Kauris on hieno eläin, jolla on muita sorkkaeläimiämme herkempi riistaekologia. Kannan vahvistaminen takaa alkuperäisen eläimistömme säilymisen eikä kauriin sukupuutto enää niin herkästi toistu. Kauriin vastuullinen ja kestävä kannanhoito vaatii viisautta, ja toisenlaisia toimenpiteitä kuin peura ja hirvi. Opettele tunnistamaan eri ikäiset pukit sarvimateriaalin ja ruhon perusteella, ja rakenna useamman vuoden seurantaohjelma. Käytä kiikareita ja kameraa aktiivisesti, ja rakenna itsellesi jonkin tason tietokanta alueen yksilöistä. Siten sinulla on pohja vastuulliselle metsästykselle.
Ole siis kauriin kanssa kärsivällinen ja saat varmasti paljon hienoja eräelämyksiä, kansainväliseen tyyliin kotimaisella alkuperäisellä riistaeläimellämme!