Näin metsästyskauden päätyttyä on meillä kaikilla aikaa keskittyä riistanhoitoon ja elinympäristöistä huolehtimiseen, kukin tavallaan ja tyylillään.
Meillä Finnhuntingissa on ollut mielenkiitoinen talvi ja loppuvuosi -19. Olemme hiljalleen käyneet läpi uuden alueemme erityispiirteitä, mahdollisuuksia ja positiivisiksi luonnehdittavia haasteita. Alueen sydämen muodostavat Laitialan Kartanon maat, jotka omistajanvaihdoksen jälkeen tulivat haltuumme elokuussa -19. Kaiken kaikkiaan nämä aikanaan Riistakeskuksen hallussa olleet maat tarjoavat hyvän mahdollisuuden laadukkaan ja mielenkiitoisen metsästysalueen rakentamiseen, kosteikkoineen, peltoineen, metsineen ja eritoten monipuolisen riistan vuoksi. Tulen seuraavissa blogeissa kevään aikana käymään läpi mielenkiintoisimpia tekoja, joita olemme aloittaneet tai aloitamme riistan elinolosuhteiden parantamiseksi alueella, näistä myöhemmin lisää.
Jostain syystä teki mieleni aloittaa kirjoitusten sarja lehtokurpasta, tuosta pienestä, suomessa ei niin riistalajina arvostetusta pitkänokasta. Ehkä kirjoitus valikoitui ensimmäiseksi siksi että kävimme juuri viime viikolla läpi elinympäristöjä ja viime syksyn havaintojen pohjalta päätimme yhdessä maanomistajan kanssa pidättäytyä hakkuista useiden kymmenien hehtaarien alalla nimenomaan tämän sympaattisen pitkänokan takia.
Kuvassa metsänhoitaja näkee harventamista vaativan rinteen, joka vielä olisi sattumoisin pohjaltaan kantava metsäkoneiden alla, riistanhoitaja näkee rinteen, josta viime syksynä tavattiin merkittävästi kurppia sekä pesimästä että muuttoaikaan levähtämästä. Lisäksi rinteellä viihtyvät niin teeret kuin kuumina kesäpäivinä viileitä leposijoja etsivät sorkkaeläimetkin. Euroopan arvostetuilla kurppa-alueilla saatetaan jopa levittää sian ulostetta metsiin lisäämään rehevyyttä metsänpohjaan, ja hyvällä menestyksellä kurpan kannalta.
En kuitenkaan halua luoda vastakkainasettelua lehtokurpan, tai minkään riistaeläimen ja metsänhoidon välille, ajoittain on vain tervettä tarkastella muitakin kuin normaaleja metsänhoidon käytänteitä metsiemme hoidossa. Tätä voi toteuttaa metsästäjänä olemalla aktiivinen maanomistajien suuntaan ja kysymällä olisiko mahdollista, että huomioisitte hakkuissa kulloinkin kyseessä olevan lajin ja aina ei ole edes kysymys rahasta, vaikka on helppoa olettaa sen olevan niin. Pien-aukot, jatkuva kasvatus, avohakkuu ja mitä näitä nyt sitten on, kaikilla on hyvät ja huonot puolensa. Pien-aukosta metsänpohjaan pääsevä valo lisää varmasti alikerroksen kasvua reuna-alueilla. Avohakkuu ovat pitkässä juoksussa liian kovien hirvikantojen kasvun syy. Tarjoavathan ne rajattomasti ravintoa kiertonsa aikana toisin kuin jatkuvan kasvun metsät. Tämä on muuten pitkään vaiettu seikka; Suomalainen metsänhoito on itse luonut mielestään liian kovat hirvikannat.
Tärkeintä lienee, että oppisimme oikeasti arvostamaan sitä riistaa mitä metsämme ja peltomme meille tuottavat, pieniä ja isoja, kavioilla tai siivillä. Eli arvostathan riistaa arvostamalla sen elinympäristöjä ja tukemalla niiden positiivista kehitystä kantojen kasvun uhallakin.
Ammattiriistanhoitaja,
Toni Hirvonen