Miten eläinten tappaminen voi olla perusteltua ja eettistä? Miksi kaupallinen metsästys tukee eettisiä arvoja? Kenelle olemme vastuussa tekemisistämme?
Viime aikoina on jälleen käyty aktiivista keskustelua koskien metsästyksen eettisyyttä ja sen oikeutusta nykyisessä yhteiskunnassa. Toki on selvää, että tänä päivänä länsimaissa hyvin harvoilla on tarvetta metsästää elääkseen. Toisaalta, varsinkin keskikokoisten sorkkaeläinten kannat ovat monilla alueilla huomattavan korkealla ja vaativat petoeläinten vähenemisen johdosta jo eläinten pitkäaikaisen hyvinvoinninkin takia säätelyä. Monet aktivistiryhmät tietysti sanovat, että esimerkiksi susien määrää lisäämällä myös niiden saaliseläinten kannat pysyisivät kurissa. Harva kuitenkaan olisi valmis hyväksymään myös ihmisille vaarallisten petoeläinten läsnäoloa lähellä omaa taloa, kotieläimiä tai lastensa koulutiellä.
Kun siis riistakantoja on metsästyksellä pakollista säännellä, on täysin hyväksyttävää myös nauttia metsästyksen tuomasta jännityksestä ja luonnossa liikkumisen ruumista ja sielua tervehdyttävästä vaikutuksesta. Kaupallisesti tarjottavilla metsästysmahdollisuuksilla voimme jakaa mahdollisuuden metsästykseen myös niille joilla ei asuinpaikkansa tai maanomistuksen kautta muuten olisi mahdollista osallistua eränkäyntiin. Kaupallisen metsästyksen kautta voimme tarjota mahdollisuuden ylläpitää ikiaikaista suhdetta luontoon myös kaupungissa asuville ja heidän jälkipolvilleen. Ja mikä olisi eettisempää kuin käyttää saalis mahdollisimman tarkkaan hyväksi, kanavoida sen metsästyksestä saatua taloudellista hyötyä maanomistajalle joka on tarjonnut eläimille ruokaa ja suojaa, sekä luoda menestymismahdollisuuksia syrjäisempienkin alueiden yrittäjille.
Kun riistalle tuodaan taloudellinenkin arvo niin maan- kuin metsänomistajan silmissä, luodaan edellytykset sille että myös maanomistajalla on intressi ylläpitää alueillaan luonnon monimuotoisuutta vaikka se suurempien eläinmäärien muodossa tarkoittaisikin joitakin pureskeltuja taimia, tallottuja orasmaita tai säästettyjä leimikoita.
Kaupallisen metsästyksen edustajana meillä on esimerkiksi vastuumme sille surusilmäiselle peuranaaraalle jonka vasa ammuttiin. Eläinten määrä ei saisi kasvaa yli alueen kantokyvyn. Tarkkaan tähdätty laadukas luoti on armeliaampi kuin aliravitsemus tai petojen saaliiksi päätyminen.
Vastuumme on suurisarviselle hirvisonnille jonka oli aika väistyä ja luovuttaa sarvikruununsa saksalaisen metsästäjän trofeehuoneen seinälle jotta maanomistaja saa korvattua taimikkotuhoja. Yhden oli kuoltava jotta monet saisivat elää.
Vastuumme on luonnolle jota me kaikki ihailemme ja toivomme sen monimuotoisuuden säilyvän.
Mutta vastuumme on ennen kaikkea jälkipolville, joiden haluamme saavan kokea luonnon sellaisena kuin me olemme saaneet sen kokea. Lakkasuon huumaavan tuoksun, taimenen kyljen välähdyksen tunturipurossa, metson hakomisen männyn latvassa.
Tämän me haluamme jättää perinnöksi. Eränkäynti on edelleen kaikkien etuoikeus, mutta vain vastuullinen eränkäynti.
FinnHunting Oy