Vieraskynästä: Häijään pienpetokilpailu. Mitä opittiin ja mitä nyt?

Vieraskynässä: Aleksi Lumme

Voisi olla niinkin, että Suomalainen luontoväki vetäisi yhtäköyttä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi, mutta tie sitä kohti on kertakaikkiaan kivinen. Viimeisen kuukauden keskusteluiden seurauksena kenties entistä kivisempi. Mutta ikuisena optimistina olen silti sitä mieltä, että yheisen polun pää on täysin mahdollista raivata esiin. Se onnistuu katsomalla taaksepäin, miettimällä mitä tässä oikein tapahatui ja mitä voimme tästä oppia. Olen kerännyt tähän postukseen liudan linkkejä, joiden kautta aiheeseen voi halutessaan sukeltaa syvemmälle.

Kilpilu, tutkimustieto ja moraali

Häijäässä järjestettiin helmikuussa pienpetokilpailu, jonka tarkoituksena oli poistaa keskitetysti mahdollisimman suuri määrä pienpetoja. Näin oli siksi, että tutkimustieto kertoo erityisesti supikoiran olevan taantuville lintukannoille uhka. Tapahtuman kilpailumuotoisuus herätti kuitenkin eläinoikeusjärjestöjen huomion, ja koska noussutta kohua käsitelttin valtamediassa asti, tapahtumasta heräsi kysymyksiä, myös ihmisille, jotka normaalisti suhtautuvat metsästykseen suopeasti.

Samaan aikaan näytti vaikuttavan kaksi kilpailevaa totuutta: toiset pitivät kilpailumuotoista petopoistoa täysin kammottavana ja toiset pitivät sitä yksiselitteisen oikeutettuna. Tunnen ihmisiä tämän rajan molemmilta puolilta, enkä osaa pahalla tahdollakaan pitää heitä pahoina. Hyvien ihmisten täydellinen erimielisyys oli niin kiinnostavaa, että sukelsin aivotutkija Katri Saarikiven kanssa ihmisen ajatuksen syövereihin. Löysimme sieltä muutaman kiinnostavan yksityiskohdan.

  • Ihmisen kyky etsiä totuutta tunteita herättävistä asioista heikkenee dramaattisesti. Näin taitaa käydä joskus metsästäjillekin.
  • Ihmisillä on luoteinen taipumus jakaa ihmiset meihin ja heihin. Sosiaalinen media pahentaa tätä taipumusta.
  • Kun jako on syntynyt, totuuden etsimisen sijasta tärkeämpää on osoittaa omalle ryhmälle, että edustan meidän ryhmämme arvoja ja puolustan sen kunniaa.

Ja näin pienpetokohussa todella kävi. Metsästäjien motivaatio yksinkertaistettiin väittämällä sen koostuvan huvittelusta ja tappamisesta nauttimisesta. Metsästäjille itselleen tällaiset väitteet olivat tietenkin täysin vieraita, koska motivaatio ei tullut hauskanpidosta vaan halusta tasapainottaa vinossa olevaa luonnontilaa.

Mitä seuraavaksi?

Se, että pienpetokilpailujen kieltämiseksi tehtiin jopa kansalaisaloite ei varsinaisesti vielä kerro paljoakaan siitä mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Aloitteen tekeminen on kansalaisoikeus, jonka kautta pääsemme parhaimmillaan tarkastelemaan ihan julkisestikin sitäkin onko moraalinen reaktio riittävä syy kieltämiselle ja kuinka paljon tutkimustieto tässä aiheessa todella painaa. Riippumatta siitä miten aloitteessa käy, nyt kannattaa kääntää katse toimintaan, joka lisää ymmärrystä metsästyselämäntavasta.

  •  Metäsästäjien haasteena on aina ollut se, että ilman kosketusta metsästyksen arkeen, elämäntapaa voi olla vaikea ymmärtää
  • Siksi metsästyksestä kannattaa puhua aina kuin mahdollista tavalla, jota on mahdollista ymmärtää. Käsittelen Metsästä-kirjassa useita kulmia, jotka ovat nykyihmisille vieraita, mutta kuitenkin täysin ymmärrettäviä.
  • Erityisen hyvä tapa tehdä elämäntapaa näkyväksi on tehdä kouluvierailuita ja kertoa siellä oma tarina ja perusteet metsästykselle. Kunhan äänensävy on kunnioittava viesi ymmärretään kyllä.
  •  Yksi metsästäjien uskottavuuden kannalta tärkeä kysymys on: mitä muuta metsästäjä tekee monimuotoisuuden eteen kuin metsästää? Metsä- ja maatalous ovat vaikuttaneet lajikatoon huomattavasti ja metsästäjät ovat jo tehneet elinympäristöjen ennallistamiseksi paljon töitä. Sitä kannattaa tehdä jatkossakin ja ennen kaikkea siitä kannattaa puhua ääneen.

Näiden kaikkien kautta on täysin mahdollista, että vielä nousee sekin päivä, jolloin esimerkiksi lintulajien lajikadosta huolissaan oleva kansa voi tarttua yhdessä toimeen kadon pysäyttämiseksi.

Podcastit ovat internet-keskustelun pelastus

Metsästyskeskustelu internetissä ei aina ota onnistuakseen. Facebookissa leviävät avaukset ovat yksinkertaisia kärjistyksiä, joiden totuusarvon kanssa on vähän niin ja näin. Uutiset aiheesta ovat nykyisin aika paljon someviestejä kattavampia, mutta niidenkin merkkimäärät ovat hyvin rajoitettuja, eikä pidempiä tekstejä ehdi tai viitsi lukea. Siksi äänitetyillä hyvillä metsästyskeskusteluilla onkin niin suuri arvo.

Podcastit ovat jonkun aiheen ympärille rakentuvia nettiradiolähetyksiä, joista suosituimmat keräävät kansainvälisiä miljoonayleisöjä. Niistä on tullut vaikuttava media siksi, että hiukan pidemmissä keskusteluissa on mahdollista sukeltaa aiheeseen paljon syvemmälle, kuin sosiaalisessa mediassa yleensä. Maailman suosituimman podcastin, Joe Rogan experiencen jaksot voivat kestää kolmekin tuntia, mutta koska kyseessä on nappikuulokkeiden kautta kulutettavaa sisältöä, se sopii elämään hyvin. Moni kuuntelee jaksoja vaikka työn lomassa tai automatkoilla.

Formaatti on metsästykselle arvokas siksi, että kahden (tai useamman) ihmisen keskustellessa kasvokkain, ymmärrys ja yksityiskohdat välittyvät paljon paremmin kuin tekstin välityksellä. Toki keskustelun käymisen taitoja tarvitaan, mutta pidempi kesto ja inhimillinen kohtaaminen tekevät sisällöistä monipuolisia ja kiinnostavia. Jos ei kenellekään muulle, niin tekijälle itselleen.

Oman elämäni keskeisin haaste on se, että töiden ja perhe-elämän keskellä päivin tunnit eivät tahdo riittää.

– – – – – –

Aleksi Lumme on Helsingissä asuva kaupunkilaista esittävä maalainen ja tuore metsästäjä. Aleksi löysi metsästyksestä arvokasta vastapainoa työelämälle, yhteyden omiin lähisukulaisiinsa ja keinon muuttaa ruokavaliotaan eettisemmäksi. Nämä muutokset elämässä olivat niin merkittäviä, että Aleksi kirjoitti aiheesta kirjan, Metsästä – pyyntionnea ja mielenrauhaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.