Vieraskynässä: Jukka Mäki
Luonnossa liikkuessa ja erityisesti metsästäessä aistimme herkistyvät havainnoimaan erilaisia luonnon ääniä, hajuja ja jälkiä. Tämä juontaa juurensa ihmisen primitiiviseen menneisyyteen metsästäjä-keräilijänä. Tuossa menneisyydessä näiden merkkien havainnoimatta jättäminen tarkoitti ilman saalista jäämistä tai oman heimon altistumista vaaralle. Kyse oli siis selviytymisen kannalta kriittisestä taidosta, joka on koodattuna perimäämme. Nämä muinaiset taidot ovatkin palautettavissa käyttöön ja alkuun pääsee yllättävän pienellä opiskelulla.
Mitä jäljestäminen on?
Jäljestämistaidossa on kyse ympäristömme meille tarjoamien vihjeiden havainnoinnista ja niiden tulkitsemisesta.
Viihdeteollisuudessa jäljestäminen yhdistetään usein yliluonnollisiin voimiin. Totuus on kuitenkin täysin päinvastainen. Jäljestyksessä korostuu ympäristön pienimpien poikkeusten havaitseminen ja niihin liityvien syy-/seuraussuhteiden ymmärtäminen. Jäljestäjän tuleekin olla luonteeltaan utelias ympäristöään kohtaan. Ympäristönä voi olla mikä vaan tietoverkosta aarniometsään.
Jäljestäminen mielletään varsinkin Suomessa usein pelkästään koirilla tapahtuvaksi toiminnaksi. Jäljestystaidolla ei tulla ikinä täysin korvaamaan koiran suorituskykyä. Koiran ominaisuuksia pystytään kuitenkin täydentämään ihmisen aisteja ja päättelykykyä hyödyntämällä. Jäljestystaitoinen koiranohjaaja jälkikoiran kanssa muodostaakin erittäin suorituskykyisen koirakon.
Nykyisin jäljestystaitoa hyödynnetään enimmäkseen poliisi-, pelastus- ja sotilastoiminnassa ihmisten toiminnan ennakointiin. Pitkälti samat periaatteet toimivat eläinten jäljestämisessä. Eläinten toiminta on myös helpommin ennakoitavaa kuin ihmisten. Jäljestystä pystyisi varmasti hyödyntämään nykyistä tehokkaammin myös mm. metsästys- ja SRVA-toiminnassa.
Edellä mainitun lisäksi jälkien tutkiminen ja seuraaminen on opettavainen ja ennen kaikkea hauska harrastus.
Tutustu jäljestämiseen omatoimisesti (harjoitus)
Näinä sosiaalisen eristäytymisen aikoina monet suomalaiset ovat lähteneet virkistymään luontoon. Mikäli tutut maastot on jo koluttu läpi kyllästymiseen asti, saattaa jälkien tutkiminen avata uuden näkökulman tuttuun ympäristöön ja tuoda lisää mielekkyyttä ulkoiluun.
Mikäli kiinnostuksesi heräsi, voit kokeilla vaikka seuraavalla metsäkävelyllä seuraavaa harjoitusta. Mikäli löydät metsästä jalan-/tassun-/kavion jäljen, toimi seuraavasti:
- Ota jäljestä valokuvia eri kulmista suhteessa luonnonvaloon. Havainnoi kuvista mistä suunnasta suhteessa valon suuntaan jälki erottuu selkeimmin?
- Mittaa jäljen koko ja eri jälkien välinen etäisyys. Yritä päätellä eläimen koko. Pystytkö erottamaan tietyn yksilön useamman yksilön jälkien joukosta?
Yksittäisen jäljen tutkimisesta saadaan usein vastaus kysymykseen: ”Mikä/kuka tästä on kulkenut?”. Seuraavaksi harjoitusta voikin laajentaa jälkien seuraamiseen. Tässä yhteydessä selviää usein kohteen kulkusuunta ja nopeus:
- Tarkkaile jälkien sijaintia, määrää ja suuntaa. Pystytkö tekemään päätelmiä yksilöiden toiminasta? Ovatko paenneet jotain? Ovatko menossa kohti vettä tai muuta resurssia?
- Löydätkö jotain muita vihjeitä jälkiä jättäneen yksilön toiminnasta? Katkenneita oksia? jätöksiä?
Taitojen karttuessa aletaan usein havaitsemaan pienempiä yksityiskohtia seurattavan kohteen toiminnasta. Tätä kutsutaan ”palapelin kokoamiseksi”, eli kaikki havainnot tarkentavat kokonaiskuvaa. Lopulta pystytään vastaamaan kysymykseen: ”Mitä tassä tapahtui?”.
Havaintojen tarkkuutta voidaan kasvattaa ja havainnoitavia asioita lisätä, jolloin tieto seurattavasta kohteesta tarkentuu samalla. Tämä onkin osa jäljestämisen viehätystä, sillä siinä voi aina kehittyä.
Tämän harjoituksen voit tehdä yksin tai vaikka koko perheen kanssa. Sen voi myös tehdä useita kertoja eri paikoissa, jolloin tutkinnan kohteeksi saadaan eri lajeja tai yksilöitä. Havaintoja voi myös dokumentoida ja vertailla myöhempiin havaintoihin.
Mikäli innostuit jäljestyksestä, lisää informaatiota löytyy internetistä. Aiheesta järjestetään myös koulutusta eri puolilla maailmaa.
Jukka Mäki on monitaitoinen ulkoilmaihminen Itä-Uudeltamaalta. Hänen edustamansa yritys IMTT Finland Oy tarjoaa koulutuspalveluita siviili- ja viranomaisasiakkaille.