Marraskuinen metsä on rauhallinen. Lumikerroksen luoma pumpulikerros vaimentaa jopa etuviistosta vasemmalta käyntiin kajahtavan mäyräkoiran haukun. Kuusimetsän keskellä kiemurtelevalta peuranpolulta on siis löytynyt tuore tuoksu. Matkaa sinne on vain jokunen sata metriä, joten aistit virittyvät heti aivan uudelle taajuudelle. Jahti on taas käynnissä.
Vaikka metsästysvuosia on takana jo 30, on koiran haukku aina asia joka saa koko kehon heräämään. Se vain on rakennettu jonnekin selkärankaan, aivan niin kuin moni muukin meidän nisäkkäiden vaistomainen toiminta.
Seison pienellä ensiharvennusmännikköä kasvavalla harjanteella, ja tähyilen ympärilleni. Harvemman, nuoren talousmetsikön ympäröi joka sivulta järeämmän kuusimetsän pystyttämä seinä ja passiin kavutessanikin tulin rekisteröineeksi tutun asian: Peuranpolkuja risteilee nimenomaan kuusikon hämärässä sinne tänne. Niin se luonnon eläin toimii, saaliseläimen vaistolle sekin kulkee metsän varjojen suojissa. Passi pitää kuitenkin sijoittaa niin että alueen pystyy hallitsemaan, ja vielä ampumaankin tarvittaessa. Siksi tarkkailen tilannetta aukossa, katsellen joka suuntaan. Kokemuksesta tiedän haukun saavan ruokintojen lähellä lumikelillä makoilevat pomppupeurat liikkeelle.
Niin se käy nytkin. Yhtäkkiä havahdun johonkin, olisiko se jokin pieni ääni joka saa minut kääntämään päätäni oikealle. Haukku kuuluu edelleen etuvasemmalta mutta yhtäkkiä näkökenttään vilahtaa oikealta hidasta ja sitä niin ärsyttävän korkeaa pomppuaan tappisarvi pukki. Tunnistin siis kohteen, ja havaitsin että tausta on turvallinen. Sen jälkeen vetäisen aseeni poskelle tuhansien radalla ammuttujen laukausten luomalla kokemuksen illuusiolla ja sijoitan ristikon niin tutulle kohtaa, siihen “parran loveen” hieman eturinnan eteen. Ristikko kulkee varmasti peuran mukana ja liipasin puristuu pohjaan. Kerran ja vielä toisenkin. Silti peuran iloisesti liputtava häntä on viimeinen näky eläimestä kun se poistuu harvemmasta metsästä taas kuusikoiden suojiin. Eikä se valkoinen todellakaan heilunut antautumisen merkiksi. Ei.
Kun tarkastan lumeen piirtyneen jälkijonon, näen vain valkoista. Lumeen ei vielä 300 metrinkään jälkeen piirry mitään muuta väriä, eikä hetken päästä paikalle tuotu jälkikoirakaan tartu tämän nimenomaisen eläimen jälkeen.
Niin se vain on totaali pummi totta.
Jälkianalyysi on itselleni karua -ja nöyryyttävää- todettavaa. Olin ns. Iän tuoman kokemuksen itsevarmuudella suorittanut sitä tuttua kaavaa jonka ampumaradalla olin selkärankaani hionut ja unohtanut kaksi olennaista asiaa: Kohteen etäisyyden ja nopeuden. Laukaukset menivät rinnan edestä ohi, koska ampumaetäisyys oli tutun 75 metrin sijasta 30 metriä ja kohteen nopeus hitaampi kuin tasaista vauhtia liikkuvan ratahirven.
Tässä onkin se meidän metsästäjien tyypillisen ampumaharjoittelun suurin akilleen kantapää: Se tapahtuu yli 90 % metsästysseuroissa kilpa-ammunnan sääntöjen puitteissa, vakioiduissa olosuhteissa, mutta metsästyksen vaihtelevuus unohtaen. Liiallinen itsevarmuus sai minut unohtamaan tilanteen lukemisen hätäisessä metsästystilanteessa ja toimin yllättävässä tilanteessa täysin vaistonvaraisesti sitä mitä olin selkärankaani radoilla painanut. Onneksi tilanne päättyi tällä kertaa onnellisesti, mutta kirvelevä tunne takaraivossa ja mahahappojen aikaansaama sappinesteen maku suussa totesin etten tällä kertaa toiminut vastuullisesti.
On täysin luonnollista että kilpa-ammunnassa pyritään kaikki muu, paitsi ampuja vakioimaan. Vain siten saadaan mitattua ne erot huippujen välillä. Asia on kuitenkin kokonaan toinen silloin kun harjoitellaan riistalaukauksia, metsästystä varten. Tähän asiaan on nyt Suomen Metsästäjäliittokin herännyt ja päättänyt eriyttää metsästyksellisen riistalaukauksen harjoittelun ja kilpalajit omiksi kehityspoluikseen. Tämä on erityisen hienoa juuri siksi, että koko maan liikkuvan maalin radat esimerkiksi on tiukasti rakennettu SML:n ratahirven sääntöjen mukaisesti. Ei ole missään nimessä SML:n syy, että sääntöjä noudatetaan turhankin orjallisesti. Se vain on luonnollista että haemme säännöistä pohjaa toiminnallemme. Kaikilla seuroilla olisi kuitenkin periaatteessa mahdollisuus tarjota hirvimiehilleen sovellettua metsästysammuntaa, jos vain tahtoa riittää. Sääntöjen tiukan ohjaava vaikutus on vain saanut ehkä metsästäjätkin menemään siitä mistä aita on matalin?
Eli, ongelma on siis ampumaharjoittelussamme vaihtelevuuden puute. Periaatteessa riittäisi kun sitä tuttua juoksevaa hirveä ammuttaisiin eri etäisyyksiltä, ja eri ampumakulmista, simuloitaisiin todellisia metsästystilanteita ja nimenomaan vaihtelevasti. Asteen parempi olisi, jos pääsisi edes kerran kesässä esimerkiksi SRVA-radalle, hyökkäävää karhua kokeilemaan. Esimerkiksi Team Karhukoplan jäsenet treenaavat useamman kerran kesässä siellä, jotta toimintakunto olisi huipussaan kun kohde, sen koko, etäisyys ja nopeus vaihtuvat. Voitte katsoa videon Koplan kesäharjoittelusta oheisen linkin takaa.
Samalla kannattaa tutustua miten Koplan Ari Turusen kokemuksia hyödynnettiin kolmisen vuotta sitten. Tuulentyttöjen koulupäivästä video on katsottavissa alla.
Parempaa on onneksi nyt laajemmallakin rintamalla luvassa, sillä Metsästäjäliiton Jussi Partanen esitteli viime viikolla Salon Premium Tourilla ensi kertaa yleisölle uuden lajin, “luoticompakin”.
Laji on kehitetty nimenomaan palvelemaan metsästäjien ampumaharjoittelua, ja antamaan paremmat valmiudet metsästyksen vaihteleviin tilanteisiin. Toimiminen paineistettuna, nopeiden tilanteiden luoman stressin alla ja silti onnistuneen laukauksen ampuminen on tärkein osa vastuullisen metsästäjän toimintakykyä. Aivan kuin palomiehilläkin toimintakyky paineen alla syntyy toistuvista rutiineista, mutta kuitenkin tilanteiden ennakoimattomuus huomioiden. Siksi on tärkeä saada myös ampumaharjoitteluun yllätyksellisyyttä ja vaihtelevuutta.
Tätä luoticompak todellakin antaa. Siinä ammutaan viideltä eri ampumapaikalta, eri asentoja ja apuvälineitä hyödyntäen. “Leiskassa” saattaa ensimmäinen paikka olla normaali pystyammuntapaikka, kun heti toisella pallilla ammutaankin jo ampumakeppien tuelta. Kolmas voi olla reppujakkaran päällä istuen suoritettava, kun taas neljäs voi simuloidakin jo teeren ampumista makuulta. Joka harjoituskerta voidaan tätä järjestystä vaihtaa, mikään ei ole liian sidottua.
Maalilaitteissa piilee toinen luoticompakin salaisuus. Harjoitteluun tuodaan mielenkiintoa sillä, että maalit reagoivat osumasta, aivan kuin haulikkocompakin kiekkokin rikkuessaan osumasta. Nyt vain uudenlaisissa maalilaitteissa on haulikkopracticalin maailmanmestarin Jaakko Viitalan kehittämät lippulaitteet. Niiden avulla harjoitteluun voidaan tuoda myös haastavuutta pienentämällä osuma-aluetta erikokoisten “kuristusrenkaiden” avulla jopa 25 millimetrin kokoiseksi asti. Aina kun syntyy oikeanlainen osuma, heilahtaa myös lippu osuman merkiksi. Tämän välittömän palautteen antamisen merkitys korostui eilen myös Hyvinkään Premium Tourillamme, jossa samoja maalilaitteita sovellettiin pitkän matkan piekkariammunnassa. Kun palaute osumasta tulee välittömästi, on myös onnistumisen ilo suurempaa.
Tämä mainittu SERE22-maalilaite saapuu myös Eräkonttiin tarjolle toukokuun aikana, joten pian on kaikilla mahdollisuus kokea sama. Lisää tietoa maalilaitteesta Eräkontin sivulta.
Vielä kun maalitauluiksi voi jokaiseen eri laitteeseen valita päivän mukaan eri kohteen aina kyyhkysestä supikoiran kautta hyökkäävään karhuun, on varmaa että laji tuo mukanaan juuri oikeanlaista vaihtelevuutta. Kääntyvät maalit voivat olla näkyvissä vain 5 sekuntia, juoksevan maalin vauhtia voidaan säädellä. Joka harjoittelukerralla voidaan siis simuloida laajasti erilaisia metsästystilanteita. Tässä on juuri se hienoin linkki toiminnallisemman ammunnan ja metsästysammunnan välillä, practical-lajeissa pitkällä olevan todellisten tilanteiden simuloiminen on toiminut jo haulikon puolella sporting-lajeissa.
Nyt se on mahdollista myös luotilajeissa. Vieläpä halvalla ja hauskasti, sillä kaikki tämä tapahtuu nyt pienoiskiväärillä. Uskomme että piekkarista syntyykin varmasti tämän kesän uusi trendi, SML:n luoticompakista toivottavasti tulevien vuosien uusi vakiolaji!
Lopuksi vielä viisi vastuullista vinkkiä metsästystilanteiden harjoitteluun:
- Tuo harjoitteluun vaihtelevuutta vaihtamalla maalitauluja erilaisiksi
- Lisää vaihtelevuutta ampumalla välillä pienoiskiväärillä, jonka lähtönopeus ja sitä myöten ennakko on erilainen kuin isommassa metsästyskiväärissä
- Muuta ampumaetäisyyksiä oppiaksesi matkan vaikutus ennakkoon
- Muuta ampumakulmia oppiaksesi sen vaikutus eettiseen riistalaukaukseen
- Ammu välillä “kasaa”, joko pöydältä tai makuulta ase tuettuna hiekkapusseilla tms. oppiaksesi parempi laukaisutekniikka
Ja tämä kaikki tietenkin turvallisuus huomioiden, ratojen rajat ja turvalliset ampumasektorit tuntien! Luonnollisesti!
